keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kolmas kerta toden sanoo (???)

Huomasin että jotkut mukavat ihmiset olivat käyneet kyselemässä kuulumisiani täällä..
Hassua, en edes tiennyt että tätä blogia seurattiin!

Olen aloittanut uuden blogin. Ja syykin siihen on selvä. Surukseni mun on kerrottava, että tässä blogissa kuvailemani raskaus päättyi keskenmenoon raskausviikolla n 8+1.. Pitkään aikaan en voinut ajatellakaan mitään tuntojeni purkamista blogiin. Otimme pitkän tauon vauva-asioissa ja keskityimme kahdenkeskiseen eloon, ja se tekikin yllättävän hyvää.

Tammikuussa 2009 tuntui taas siltä, että meillä olisi rohkeutta lähteä kokeilemaan uudelleen.. Kesäkuun lopussa tein positiivisen raskaustestin ja siitä se jännäys sitten taas alkoi! 
Lähdimme pitkälle, jo aiemmin suunnittelemallemme lomamatkalle ja päätimme ettemme stressaa (hahahahah no just niin). Ja että psyykkaisimme itsemme kestämään taas epäonnistumisen. 

Kai aurinko ja loma teki hyvää, nimittäin viikolla 7+5 pääsin varhaisultraan palattuamme Suomeen ja siellä näkyi elävä alkio! Nyt eletään raskausviikkoa 12 ja niskapoimu-ultrassa oli kaikki hyvin.. En voi vieläkään uskoa, mutta näyttää siltä että tämä raskaus jatkuisi.. 

Lisää mietteitä ja tilannetietoja päivitän tänne blogiin "Apua raskaustesti näytti (taas) plussaa!"  http://pullatuunissa2.blogspot.com/

t. Varovaisen onnellinen